perjantai, 23. tammikuu 2009

23. päivä

Paino tänä aamuna 71,1 kg.

No pain, no gain! Eilen oltiin parin tyttökaverin kanssa bodypumpissa ja jäätiin vielä toiselle jumppatunnille jonka ristin mielessäni superhypertuskanatsitunniksi. En ole koskaan ennen tuntenut niin suurta fyysistä tuskaa mistään kuin sen tunnin aikana, meinasin oksentaa kivusta. Sykemittarikin meinasi varmaan seota kun oli niin korkeat sykkeet. Sykemittarin dataa molemmista tunneista yhteensä, aikaa meni 2:06, kulutetut kalorit 847, maksimisyke 205 ja keskisyke 127.

Aamupalaksi söin kaksi hapankorppua kinkulla ja juustolla ja join mukin teetä. Lounaaksi pss nuudeleita, purkki tonnikalaa tomaatti-basilikakastikkeella ja iso tomaatti. Välipalaksi ennen jumppia banaani ja Elovenan puolukka-kaurakeksi. Jumppien jälkeen join 5 hedelmän nektariinin ja kotona 0,5 litran palautumisjuoman ja kaaduin raatona sänkyyn.

Tällä hetkellä mulla ei ole kropassa yhtään kohtaa jota ei särkisi..


Kuvalainaus

torstai, 22. tammikuu 2009

22. päivä

Paino aamulla 71,3 kg.

Eilen söin aamupalaksi kaksi hapankorppua kinkulla ja juustolla ja join mukin teetä. Lounaaksi söin edellispäivästä jäänyttä pastaa, broilerikastiketta ja keitettyjä kasviksia höystettynä vähärasvaisella raejuustolla.

Iltapäivällä välipalana ennen jumppaa söin banaanin ja Elovenan puolukka-kaurakeksin. Duunin jälkeen mentiin tyttökavereiden kanssa kokeilemaan dance-tuntia ja oli huisin hauskaa. Kuukauden teemana on lattarit ja muun muassa salsattiin, rumbattiin ja tansittiin merengueta. Loppuun rutistettiin vielä vatsoja.

Jumpan jälkeen söin kotona Nutrilettin Maukas kasviskeiton ja kaksi hapankorppua kinkulla ja juustolla. Illalla mentiin vielä miehen ja ystäväpariskunnan kanssa leffaan katsomaan The Wrestler (en pitänyt erityisesti, koska tarina oli niin kamalan surullinen) ja leffan jälkeen mies halusi kebabille. Söin annoksestaan kaksi haarukallista kebablihaa.

Päivän kalorit 1262 ja liikunnalla kulutetut kalorit 282.

keskiviikko, 21. tammikuu 2009

21. päivä

*auts* *voih* *kääk* Oltiin eilen tyttökaverin kanssa kuntonyrkkeilyssä ja sen jälkeen vielä jäätiin syvävenyttelytunnille. Nyt on paikat niin kipeenä kuin olisin jäänyt jonkun jengitappelun jalkoihin. Eilen illalla niskoja ja päätä särki, lähti varmaan jotkut nesteet tai myrkyt liikkeelle tämän toimistorotan kropassa.

Aamupalaksi söin kaksi hapankorppua kinkulla ja juustolla ja join mukin teetä. Välipalaksi söin banaanin. Myöhäiseksi lounaaksi hain lähi-Hesestä kanasalaatin jonka ronskisti söin mukana tulleen kastikkeen kanssa. Jumppien jälkeen kokkasin kanasuikaleista kastikkeen, keitin porkkana-kukkakaali-parsakaali-sekoitusta ja pastaa. Syödyt kalorit 1393 ja jumpalla kulutetut kalorit 682.

Paino tänä aamuna sama kuin eilen 71,4 kg. aika hyvä tulos koska yleensä rankan jumpan jälkeisenä aamuna paino on aina kohollaan.

tiistai, 20. tammikuu 2009

20. päivä

Täällä taas! Meinasi iskeä perskohtainen paniikki että hyvä laihdutusaika valuu hukkaan sängyn pohjalla maatessa mutta eihän sille oikeastaan mitään voi jos sairastuu. Paino tänä aamuna 71,4 eli plussaa tullut sairastelun aikana 800 g, ei mielestäni paha. Olen syönyt sitä mitä on tehnyt mieli ja harmillisen usein se on ollut jotain ei-niin-terveellistä..

Eilen kävin heittämässä pari kevyttä puolituntista lenkkiä, toisen koirien kanssa ja toisen omassa tahdissani. Sykemittari pitäisi ottaa säännöllisempään käyttöön koska siinä on näppärä toiminto joka listaa viikon liikunnat ja näyttää sitten niistä dataa.

Tänä aamuna heräsin oikea silmä muurautuneena umpeen. Sain kaivettua silmämunan esille kaiken möhnän keskeltä vaan todetakseni että silmän valkuainen ei ole valkuainen ollenkaan, vaan kirkkaan punainen. Siihen pitää kai käydä hakemassa jotain tippoja tai troppeja. Otsan rypistys

perjantai, 16. tammikuu 2009

16. päivä

Köh köh! Flunssa on kaatanut tämän laihduttajan sänkyyn, joten siksi ei ole tullut päivityksiä. Syöminen on hoitunut liemien ja mehujen muodossa. Olen turvonnut kuin makkara nakin kuoressa mutta eiköhän se olomuoto taas helpota kun pääsen takaisin tolpilleni.

Voikaa hyvin, älkääkä saako tätä tautia!